img

Kutonen Ysin suunnassa

Kun Kutonen on tasapainossa, hän ottaa käyttöönsä toisen resurssisuuntansa (kasvusuuntansa) eli Ysin ominaisuuksia ja toimintatapoja, jolloin

  • on luottavainen ja leppoisa
  • osaa kohdata tilanteet ilman jatkuvaa ennakointia
  • näkee asiat useasta eri näkökulmasta
  • ottaa elämän vähemmän vakavasti
  • osaa mennä virran mukana ja luottaa siihen että asiat järjestyvät
  • on sisäisti tasapainossa ja sovussa kaikkien kanssa

Joissain tapauksissa Kutonen poimii myös Ysin vaikeampia piirteitä, jolloin voi apaattiseksi ja olla omissa maailmoissaan.

 

Kutonen Kolmosen suunnassa

Stressaantuneena ja paineen alla Kutonen voi käyttää toisen resurssisuuntansa (stressisuuntansa) eli Kolmosen heikompia ominaisuuksia, jolloin

  • kiihdyttää vauhtia ja tulee tarpeettoman kiireelliseksi
  • alkaa miellyttämään toisia olemalla ahkera ja tekee mitä sanotaan
  • pyrkii välttämään kaikkia epäonnistumisia eikä siten ehkä uskalla aloittaa mitään uutta

Kolmoselta Kutonen voi kuitenkin poimia lisää tehokkuutta ja aikaansaavuutta sekä tyytyväisyyttä asioiden loppuun saattamisesta.

img
01/10/2013, 16:15
  ENNEAGRAMMI AKATEMIA järjestää syksyllä 2013 kaksi enneagrammin peruskurssia, Espoossa 19-20.10...
16/05/2013, 14:03
ENNEAGRAMMI HENKISEN KASVUN OPASTAJANA Elokuun 31. päivä alkaa Enneagrammi Akatemian uusi koulutus, jossa opitaan kuinka enneagrammia...
29/04/2013, 17:16
Syksyn 2013 koulutusohjelma ENNEAGRAMMI AKATEMIA on julkaisut ensi syksyn koulutusohjelman, jossa mm. uusi Enneagram Practitioner ®...